
Omaa henkilökohtaista taloutta hallitaan vähän niin kuin yrityksenkin taloutta.
Vähätuloisena ja -varaisena opiskelijana hoidit taloutesi pääsääntöisesti itse. Maksoit laskut, tarkistit ja ilmoitit verot, teit pankki- ja vakuutussopimukset, laskit miten rahat riittivät ja vertailit, mitä hankkia.
Samoin tekevät alkavien yritysten yrittäjät. He hoitavat itse juoksevia talousasioita, tekevät sopimuksia, suunnittelevat tulevaa ja korkeintaan pyytävät kirjanpitäjää tekemään kirjanpidon sekä veroilmoitukset.
Ongelma on se, että hoidettavia asioita on aika paljon.
Kun yritys kasvaa, haukkaa liiketoiminnan kehittäminen ja kasvattaminen yrittäjän ajasta yhä isomman osan.
Alat laskemaan omaa tuntihintaasi ja sitä, onko juuri sinun kannattavaa laittaa omaa aikaasi yhä useampien ja vaikeampien asioiden hoitamiseen. Vai kannattaako hankkia joku tekemään niitä puolestasi, jotta voit itse keskittyä liiketoimintaan ja sen johtamiseen.
Oma aika on nimittäin arvokkaampaa siihen käytettynä.
Moni tuntemani vaurastunut yrittäjä ja yksityishenkilö on törmännyt oman talouden hallinnassaan samoihin haasteisiin kuin firmojen taloushallinnossa.
Samalla kun kotitalouden varallisuus kasvaa, kasvaa myös hoidettavien oman talouden asioiden määrä ja monimutkaisuus.
Aika, halu tai osaaminen ei ehkä enää riitä kaikkien asioiden itse hoitamiseen. Eikä asioiden itse tekeminen välttämättä edes ole itseisarvo jos asiat voisi vain delegoida jollekin toiselle kannattavasti.
Jos olet koskaan miettinyt, millä eri tavoilla voisit hoitaa omaa henkilökohtaista talouttasi, kannattaa lukea eteenpäin.
Näytän kolme eri tapaa, miten voit hallita talouttasi myös silloin, kun varallisuus ja sen myötä huolehdittavien asioiden määrä ovat kasvaneet.
Liity sähköpostilistalle
Haluaisitko saada rahan arvoisia, varakkaille yrittäjille ja yksityishenkilöille suunnattuja vinkkejä ja neuvoja? Liity nyt listallemme ja ole askeleen verran edellä muita.

Tapa 1: Tee-se-itse
Ensimmäinen tapa hallita omaa taloutta on edellä jo hieman sivuttu malli, jossa sen nimen mukaisesti hoidat suurimman osan asioista itse:

Tee-se-itse -tavassa käytät oman tiimisi asiantuntijoiden kuten juristien apua enemmän asiantuntemusta vaativissa kohdissa.
Näitä kohtia ovat esimerkiksi perintöoikeudellisten asiakirjojen laatiminen, verosuunnittelu ja sijoitustuotteiden sekä vakuutusten valinta.
Palveluiden hinta on sinulle tärkeää, ja mieluummin ehkä maksat vähemmän kuin käytät kallista asiantuntijaa. Luotat pankin sijoitusmyyjän tai oman varainhoitajasi neuvojen lisäksi usein myös ystäviesi ja sukulaistesi antamiin verovinkkeihin sekä ensimmäisiin vastaan tuleviin asiantuntijoihin.
Kaikki kunnossa, vai mitä?
Katsotaanpa tarkemmin mallin vahvuuksia ja haasteita:

Jos arvostat edellä listattuja vahvuuksia enemmän kuin koet haasteita ongelmina, sopii tämä tapa hyvin sinulle.
Jos taas oma aikasi ja/tai osaamisesi on kortilla, tilanteesi on monimutkaisempi, tilanteesi vaatii eri asiantuntijoiden tiivistä yhteispeliä, mietit tiimisi asiantuntijoiden osaamisen tasoa tai epäilet ylipäätään ajavatko tiimisi sijoitus- ja vakuutusmyyjät aina sinun etuasi, kannattaa ehdottomasti miettiä myös muita vaihtoehtoja.
Katsotaan, mitä muita tapoja oman talouden hallintaan on olemassa.
Tapa 2: Asiantuntijatiimi
Arveluttaako nykyisten asiantuntijoidesi osaaminen ja riippumattomuus?
Samoin kuin yritysten taloushallinnossa, myös oman talouden hallinnassa tiimisi tekijöiden vaatimustaso nousee taloutesi kasvun myötä.
Jos joku on ollut hyvä auttamaan sinua taloutesi kasvusi alkuvaiheissa, se ei ole mikään tae siitä, että sama henkilö olisi edelleen paras taho auttamaan sinua. Tai että ylipäätään joku yksittäinen henkilö voisi olla paras apu sinulle.
Olen usein nähnyt tilanteita, joissa henkilö on ajautunut esimerkiksi luottamaan mittavan varallisuutensa pankin vastavalmistuneelle varainhoitajalle koska “pankin mukaan henkilöt ovat vain vaihtuneet vuosien varrella varallisuuden kasvaessa”.
Samoin perhetuttuna tutuksi tullut yleisjuristi saattaa päätyä hoitamaan liian haastavia perintö-/
On selvää, että taloutesi kehittyisi entistä paremmin jos tiimissäsi olisi enemmän A-luokan pelaajia:
Tekijöitä, jotka ovat oman (ehkä kapeankin) alansa ehdottomia asiantuntijoita.
Tekijöitä, joiden neuvot ja työ eivät perustu kenenkään muun kuin sinun etuusi.
Tekijöitä, jotka tekevät sinulle rahaa ja jotka saavat sinut nukkumaan yösi hyvin.
Alla esimerkki tällaisesta tiimistä:

Tässä mallissa olet hankkinut tiimiisi tarkkaan valikoituja asiantuntijoita eri tarpeisiin ja tilanteisiin.
Koska asiantuntijasi tuntevat sinut hyvin ja käyttävät tarpeidesi sekä tavoitteiden ymmärtämiseen aikaa, pystyvät he myös rakentamaan sinulle paremmin sopivia ratkaisuja.
Asiantuntijoiden riippumattomuus näkyy kykynä vertailla eri vaihtoehtoja ja niiden tuottoa sinun näkökulmastasi. Riippumattomuuden vuoksi sinun ei tarvitse enää miettiä tee-se-itse -mallin tavoin, saisitko saman tuotteen jostain vielä halvemmalla tai onko se ylipäätään tilanteeseesi sopivin.
Riippumattoman asiantuntijan kohdalla voit luottaa siihen, että hän on selvittänyt tilanteesi ja hakenut siihen sopivan ratkaisun.
Ja tällä kertaa ratkaisu ei tule asiantuntijan omasta myyntisalkusta vaan markkinoiden parhaita ratkaisuja vertailemalla.
Todellisten asiantuntijoiden avulla saat myös uusia mahdollisuuksia ja näkökulmia talouteesi. Asiansa osaava verojuristi esimerkiksi tuo pöytään vaihtoehtoja, joita et osannut itse miettiäkään.
Riippumaton varallisuudenhoitaja taas saattaa samoin ehdottaa epätavanomaisia ratkaisuja, mitkä sopivat parhaiten juuri sinun tilanteeseesi. (Muistat ehkä, kun kirjoitin aiemmin riippumattoman varainhoidon hyödyistä?)
Oman talouden kirjanpitäjä saattaa nostaa oman talouden näkyvyytesi valmistelemalla sinulle kuukausittain oman talouden kassavirtalaskelman ja taseen samaan tapaan kuin yrityspuolella tehdään.
Kovat asiantuntijat toki maksavat enemmän, mutta kulu on sinulle suhteessa aika pieni saavutettuihin tuottoihin, säästöihin, hyötyihin ja mielenrauhaan nähden.
Maksat silloin mielelläsi asiantuntijuudesta.
Mallin vahvuudet ja haasteet:

Jos tehtävien päätösten ja ratkaisujen laatu on sinulle tärkeää eikä kulujen nousu ole merkityksellinen tekijä jos ne maksavat itsensä takaisin, on tämä malli luokkaa parempi kuin edellinen.
Langat pysyvät edelleen käsissäsi.
Myyntityötä tekevien halpojen amatöörien joukkueessasi pitäminen ei ole etusi mukaista vaan tulee pitkällä aikavälillä todella kalliiksi. Siksi haluat ammattilaisia, jotka tekevät sinun eikä kenenkään muun puolesta asioita.
Joukkueesi on yhtä vahvin kuin sen heikoin lenkki.
Heikoista lenkeistä puheen ollen, todelliset ammattilaiset odottavat vastavuoroisesti myös sinulta ammattilaistiimin johtamiskykyä. Asiat tapahtuvat yleensä nopeammin, perusteellisemmin ja yhteistoiminnassa ammattilaisten kanssa, kunhan vain yhteispeli ja johto toimii. Joten oman ajankäytön ja osaamisen vaatimus nousee myös sinulla.
Jos sinusta tuntuu, että pystyt vastaamaan haasteeseen, kiihdyttää tämä malli varmasti oman taloutesi kasvua ja asioidesi hoitoa tee-se-itse -mallia paremmin ja nopeammin.
Jos taas epäilet omia kykyjäsi ammattilaistiimin johtamisessa, kannattaa lukea vielä viimeinen tapa hallita omaa taloutta alla tai miettiä tee-se-itse -mallilla jatkamista.
Tapa 3: Ammattimaisesti johdettu
Kaikille yrittäjille tulee ennen pitkää yrityksen kasvaessa ja menestyessä vastaan se hetki, kun joutuu tekemään valinnan siitä kuka on sopivin henkilö johtamaan yrityksen taloutta.
Moni yrittäjä hakee tässä kohtaa ammattilaisen johtamaan yrityksen taloutta.
Sama juttu yksityistalouden puolella.
Tiedät tai voit kuvitella sen tunteen, kun oma taloutesi ja sen hoito on kasvamassa liian työlääksi itse hoidettavaksi. Projektit laahaavat, asiat pysyvät selvittämättöminä, kustannukset juoksevat, riskit laukeavat käsiin ja joudut tekemään isoja päätöksiä sokkona kun aikasi tai osaamisesi ei riitä kaikkien yksityiskohtien selvittämiseen.
Sen ei tarvitse olla näin.
Asiantuntijoiden käytön ja oman taloutesi tiimin johdon sekä juoksevien asioiden hoidon voit nimittäin myös delegoida:

Tätä mallia näkee erityisesti varakkaampien sukujen ja yksityishenkilöiden käytössä, kun hoidettavan varallisuuden koko on kymmeniä tai satoja miljoonia euroja.
Jos oman talouden hallinta on yhtiöitetty ja yhtiöön on palkattu asiantuntijat hoitamaan taloutta, kutsutaan yhtiö(i)tä usein family officeksi.
Mallissa yleensä ulkopuolinen talouspäällikkö, luotettu henkilö tai asiainhoitaja toimii mahdollisen talousassistentin kanssa oikeana kätenäsi ja johtaa oman talouden joukkuettasi.
Ja suojaa sinua ja aikaasi samalla asiantuntijoiden johtamiselta, projekteilta sekä kukkarollesi pyrkiviltä myyntimiehiltä.
Sinä teet kuitenkin edelleen päätökset ja valinnat.
Tiimisi talouspäällikön johdolla valmistelee ja toimeenpanee päätökset, seuraa taloutesi kehittymistä, hoitaa juoksevat asiat sekä raportoi taloutesi kehittymisestä haluamassasi laajuudessa.
Mallin vahvuudet ja haasteet:

Jos oma taloustilanteesi vaatii keskimääräistä merkittävästi enemmän aikaa, asiantuntijuutta ja huolenpitoa, voi tämä malli olla toimivin näistä kolmesta.
Varsinkin, jos et samaan aikaan itse halua tai pysty käyttämään niin paljon aikaa taloutesi hoitamiseen.
Osa- tai täysipäiväiset ammattilaiset hoitavat talouttasi. Samalla sinä, perheesi tai sukusi voi keskittyä asiakkaan roolissa seuraamaan sitä, miten taloutesi palvelee yhä paremmin omaa elämää.
Mutta.
Jos oma tilanteesi ja taloutesi on suhteellisen yksinkertainen tai summat eivät riitä vielä perustelemaan arvokkaiden asiantuntijoiden tai ulkoistuspalveluiden käyttöä, ei tämä vaihtoehto ole paras mahdollinen.
Tarve on oltava todellinen.
Halu tehdä asioita tällä mallilla vain statuksen tai sen vuoksi, että haluaa tehdä samoin kuin todella varakkaat ei riitä. Jos alkava yritys palkkaisi itselleen maailmanluokan talousjohtajan tiimeineen kovalla palkalla, konkurssihan siitä seuraisi!
Jos taas tilanne sitä edellyttää, tämä malli saattaa olla se ihanteellisin ratkaisu eri näkökulmat huomioiden.
Valinta on sinun.
Lopuksi
Kävin tässä läpi kolme mallia vaurastuneiden henkilöiden oman yksityistalouden hallintaan.
Tiedän, että vain harva kiinnittää huomiota oman taloutensa hallintatapaan. Eikö jo omien firmojen ja sijoitusten riittävän hyvä hoito sekä kasvattaminen riitä? Miksi omaa elämäänsä pitäisi vaikeuttaa tuomalla johtamistakin yksityiselämän puolelle?
Kannattaa tutustua siihen, miten meillä Suomessakin vauraimmat yksityishenkilöt, perheet ja suvut hoitavat omaa talouttaan.
Ja miettiä miksi he tekevät niin. Tavat ja saadut hyödyt saattavat yllättää.
Miten sinä hoidat omaa talouttasi? Oletko löytänyt sopivia tekijöitä oman talouden tiimiisi ja jos kyllä, mistä? Oletko kokeillut avun hakemista myös oman taloutesi johtamiseen ja/tai juoksevien asioiden hoitamiseen?
Jos olet kiinnostunut palveluistamme ja oman taloutesi tulevaisuuteen katsomisesta, varaa meiltä nyt sitoumukseton 30 min tapaaminen tai puhelu klikkaamalla oikean yläkulman painiketta.
Jutellaan silloin lisää tilanteestasi. Kerromme saman tien, voimmeko olla avuksi ja jos kyllä, millä tavalla ennen kuin jätämme ehdotuksen yhteistyöstä.